Vaatemerkki, joka tunnetaan ammattitaidolla valmistetuista ja tyylikkäistä neuleista.
Autamme sinua brändisi mukaisten yritystekstiilien ideoinnissa, suunnittelussa, etsimisessä, yksilöinnissä, toteuttamisessa, varastoinnissa ja toimittamisessa.
Parikymmentä vuotta sitten Tin Karstorp sai idean, jota hän ei voinut ohittaa. Merellä tarvittiin aina lisäkerroksia vaatteita, vaikka aurinko olisi paistanut, koska tuulessa tulee kylmä. Tästä kaikki alkoi. Kun he aloittivat tarvittiin lämpimiä villapuseroita suojaamaan kylmyydeltä. Nykyään on paljon uusia tuulelta suojaavia materiaaleja kehitetty ja juuri siksi myös he ovat kehittäneet neuleitaan ja valmistaneet tuotteita, jotka ovat osa kerrospukeutumista. Neuleissa oleva merihenkisyys on teema, joka ei koskaan häviä ja johon he aina palaavat. Meri ja vapaus.
Holebrookilla oli aluksi valmistus Gällstadissa Ruotsissa ja vuonna 2004 heidän neulekoneensa siirrettiin Liettuaan. Langat tulevat vain Euroopasta ja näin kuljetusmatkat eivät ole pitkiä.
Tänä vuonna Holebrook täyttää 20 vuotta. Neulominen on ollut heidän fokuksessa aina ja vuosien saatossa mallistot ovat kasvaneet ja laajentuneet uusilla laaduilla. Neulomisesta kaikki alkoi ja yritys jatkaa samalla tiellä kehittäen koko ajan mallejaan ja tekniikoitaan.
Neulominen vaatii ammattitaitoa. Neuleet neulotaan tehtaissa neulekoneilla, mutta jotta saadaan hienoja neulepuseroita, -takkeja tai -mekkoja, pitää olla paljon tietoa ja ammattitaitoa. Tie ideasta viimeisteltyyn neulepuseroon on pitkä. Kun neuleen kaikki osat ja yksityiskohdat ovat kohdillaan ja oikein, niin sitten vasta kyseisen neuleen tuotanto aloitetaan. Holebrookilla valitaan ja ostetaan itse kaikki langat ja tarvikkeet kuten napit ja vetoketjut.
Langat
Lanka ja sen laatu vaikuttaa tietysti tuotteen lopputulokseen. Kaikki langat valitaan Euroopasta, koska laatu on korkeaa ja he valitsevat langat, jotka he tietävät kestävän hyvin käytössä ja jotka ovat vastuullisia myös ympäristöllisesti.
Neulominen
Langan jälkeen neulomistekniikka vaikuttaa lopputulokseen myös keskeisesti. Neuloksen oikea paksuus, oikea lämpimyys, oikea määrä ylellisyyttä yhdistetään hienoksi tuotteeksi. Langoista ja tekniikasta pitää tietää paljon, jotta tuotteista tulee upeita.
Design
Design on Holebrookille yhtä paljon toimivuutta kuin tuotteen muotoa, laatua sekä tuntua. Tämä oli myös alussa perusajatus. Tuotteen tulee olla yhdistelmä näitä asioita, aivan kuten alussa heidän suunnittelema neulepaita, joka toimi hyvin tuulen viimaa vastaan. Nykyään joillakin heidän uudemmilla mallistoilla on myös muita funktiota, mutta suunnittelun yhtälö pysyy silti samana.
Alpaca Wool
Alpakka tulee Etelä-Amerikan Andien korkeilta alueilta. Villa on täydellisen pehmeää struktuuriltaan, mikä antaa neuleille ihanan ylellisen tunnun.
Extra Fine Merino Wool
Merinovillaa saadaan merino lampaista ja kuidut ovat ohuita ja kiharaisia. Lanka on aidosti pehmeää ja miellyttävää tuntuista. Laatu on suosituimpia lankoja.
Mohair
Mohairvillaa saadaan angora-vuohesta. Kuidut ovat muutaman senttimetrin pitkiä ja tämä antaa vaatteelle täydellisen pehmeän ja pörröisen tunnun.
Cotton
Puuvilla on luonnonmateriaali ja kehrättäessä langaksi se tulee pehmeäksi ja vahvaksi samalla kertaa. Puuvillavaatteet ovat helppohoitoisia sekä viileitä ja miellyttäviä käyttää.