Kuntosali - kaikille sopiva harrastus
Kuntosalilla kasvaa niin lihakset kuin henkinen kapasiteettikin ja mikä parasta treenaaminen sopii kaikille. EasyFitin jäsenyydellä voi treenata kotona tai paikan päällä!

Henrik tapasi EasyFit Nihtisillan kuntokeskuksessa EasyFitin markkinointijohtajan Mirkka Järven, joka esitteli kuntokeskuksen tiloja ja kertoi enemmän suomalaisesta franchising-ketjusta.
”EasyFit kuntokeskuksia löytyy ympäri Suomen, ja meillä on yli 30 kuntokeskusta tällä hetkellä. Lännestä itään, Vaasasta Joensuuhun – pääkaupunkiseudulla on vahva painotus Helsingissä – ja ihan Rovaniemelle pohjoiseen saakka.”
Paikallista EasyFit kuntokeskusta vetää aina paikallinen yrittäjä oman tiiminsä kanssa. Paikallisuus kuntosaleilla tekee sen, että esimerkiksi ryhmäliikuntatunnit voidaan räätälöidä aina paikallisten toiveiden ja tarpeiden mukaan kullakin salilla. Ketju antaa toiminnalle vahvan brändin, yhtenäisen ilmeen sekä tietyn palvelun ja laatutason.
”Asiakkaiden mielestä EasyFitissä parasta on hinta-laatusuhde, mikä muodostuu monipuolisesta salista, siitä, että pidetään huolta laitteista ja laadukkaasta ryhmäliikuntavalikoimasta. Henkilökunta on myös todella tärkeä asiakkaille ja se, että meillä on aina henkilökuntaa auttamassa.”
Videon lopussa Henrik pääsee EasyFitin Personal trainerin, Tomin kanssa vetämään tehokkaan kolmen liikkeen puolen tunnin tehotreenin. Katso esimerkiksi toimistotyöntekijälle sopivat muutamat hyvät perusliikkeet videolta!