Camelbak

Camelbak on vuonna 1989 perustettu amerikkalainen yritys, jonka idea syntyi ihmisen perustarpeen eli janon ympärille. Heidän missio on tuottaa parempia juomaratkaisuja, jotta ihminen voi tehdä sitä, mitä hän haluaa.

Heidän arvot ohjaavat kaikkea, mitä he tekevät ja ne määrittävät ja inspiroivat tekemään aina vain toimivampia tuotteita. He ovat keksineet ja kehittäneet nesteytykseen liittyviä tuotteita kasvaen samalla johtavaksi tekijäksi nesteytysratkaisuissa.

 

Sosiaalinen vastuu

Kaikki tuotteet testataan todella tiukalla seulalla valmistusvaiheessa. Camelbakin visio on, että poisheitettäviä muovipulloja ei enää käytettäisi vaan ihmiset voisivat vähentää kertakäyttöisten juomapullojen käyttöä heidän täytettävillä vesipulloillaan.

Kun Camelbak valitsee valmistajiaan, niin he huomioivat mm. seuraavia asioita: ISO sertifikaatit, valmistajien käytössä olevat johtavat tuotantotavat, ympäristövaikutuksia pienentävä lähellä tapahtuva tuotanto.

Camelbak valmistaa tuotteita, jotka ovat kestäviä. Tuotteiden valmistamisessa huomioidaan veden kulutus ja energiansäästö. Camelbak ei käytä haitallisia kemikaaleja tuotantoprosessissaan.

Tuotevalikoima

Camelbakilla on nesteytykseen toimivat ratkaisut, oli kyseessä sitten kevyempi tai rajumpi liikkuminen. Heidän juomapullot ovat kategorisoitu ryhmiin: arki ja ulkoilu sekä urheilu ja pyöräily. Juomapulloja on ruostumattomasta teräksestä ja myös pehmeitä pulloja. Retkeilyä varten on matkamukit ja säilytysastiat erikseen.

Camelbak valmistaa myös reppuja pyöräilyyn, ulkoiluun, juoksuun, hiihtoon ja vapaa-aikaan. Repuissa ja laukuissa on integroitu vesisäiliö ja imuletkuratkaisut, jotta nesteytys on nopeaa, vaivatonta ja kätevää liikkuessa. Aina kun juomaa tarvitaan, se on heti helposti saatavilla.

 

 

Tilaa uutiskirjeemme
Kaipaatko uusia lahjaideoita?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä uutuuksistamme.