South Westin vaatteet istuvat hyvin, tuntuvat mukavilta ja ovat modernin tyylikkäitä. Niissä on helppo edustaa yritystä tyylillä ja ylpeydellä. Vaatteet sopivat erinomaisesti työntekijöiden vaatteiksi, personoituna ne vahvistavat sinun ja työkavereidesi suhdetta yrityksesi ja kohtaamiesi ihmisten välillä. South Westin vaatteet korostavat niin persoonallisuuttasi kuin yhteenkuuluvuutta.
Ajattoman designin, korkean laadun ja hyvän istuvuuden ansiosta South Westin vaatteita käytetään usein ja pitkään. Kestävä kehitys on ollut tärkeää South Westille jo ennen kuin siitä tuli trendikästä.
Tekstiilituotteiden tuottaminen muissa maissa asettaa määrättyjä vaatimuksia ja saa ajattelemaan yhteiskuntavastuuta. Eikä vähiten siksi, että suuri osa tuotannosta valmistetaan maissa, joissa ympäristö- ja työelämäkysymykset eivät ole itsestäänselvyyksiä kuten meillä Suomessa. Todellisuus on näissä maissa monesti kaukana siitä, mitä Sandrydsilla toivotaan sen olevan. Siksi entistä kestävämpi näkökulma ja konkreettinen sosiaalinen vastuu ovat haasteita, joiden parissa Sandryds toimii jatkuvasti noudattaen aina voimassa olevia säädöksiä ja sääntöjä. Lisäksi yksi syy toimia kestävyyden ja yhteiskuntavastuun parissa on se, että saa käyttää luovuutta ja kekseliäisyyttä etsiessä tapoja tehokkuuteen ja vähäisempään resurssienkäyttöön. Kestävä työskentely on yksinkertaisesti kannattavaa.
Ympäristöpuolella Sanryds on mukana vähentämässä epäterveellisten kemikaalien ja raskasmetallien käyttöä tekstiileissä noudattaen EU:n kemikaalilainsäädäntöön liittyvää REACH-asetusta, joka arvioi ja rajoittaa tiettyjen kemiallisten aineiden leviämistä. Lisäksi he noudattavat Oeko-Tex-standardin suosituksia. Oeko-Tex on kansainvälinen sitoutumattomien laitosten yhteenliittymä, joka testaa ja sertifio tekstiilituotteita. Jotkut vaatteet on valmistettu ”Organic cottonista” eli luomupuuvillasta. Sen viljelyssä ei käytetä torjunta-aineita vaan ainoastaan luonnonlannoitteita. Myös jalostuksessa käytetään ainoastaan kemikaaleja, jotka luonto pystyy hajoittamaan.
Vuodesta 2008 alkaen Sandryds on kuulunut kansainväliseen Amfori BSCI-organisaatioon (Business Social Compliance Initive), jonka tehtävänä on parantaa työolosuhteita ympäri maailman. Konkreettisia keinoja työntekijän oikeuksien suojelussa on mm. sallia ammattiliittoon kuuluminen, lapsityövoiman kieltäminen ja lakisääteisen minimipalkan maksaminen. Tuotannosta suuri osa tulee Bangladeshista ja Kiinasta, ja Sandryds käy usein paikan päällä varmistamassa, että alihankkijat noudattavat Amfori BSCI:n säännöstöä.
Sandrydsin tavoitteena on käyttää enemmän luomupuuvillaa tai Reilu Kauppa -sertifioitua puuvillaa. Se on yksi konkreettinen tapa vaikuttaa parempien työehtojen ja ympäristönäkökulman puolesta kehitysmaissa.
Sustainable Choice on Southwestin oma merkki, joka auttaa asiakkaita tekemään oikeita kestävään kehitykseen perustuvia valintoja. Merkin saavat tuotteet, jotka ovat valmistettu pienimmällä mahdollisella ympäristövaikutuksella - kuidun valmistuksesta valmiiseen tuotteeseen asti. Tavoitteena on tulevaisuudessa laajentaa tämän merkin käyttöä valikoimassa. Esimerkkejä materiaaleista, joilla on pienin mahdollinen ympäristövaikutus on luomupuuvilla, kierrätetty polyesteri ja Lifewear Bamboo.
Öko-Tex
Monet tuotteet ovat Oeko-Tex 100 -standardin mukaisesti sertifioituja eli tekstiili on valmistettu vastuullisesti aina raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi asti. Oeko-Tex on ympäristöstandardi, joka asettaa tiukat vaatimukset siitä, mitä aineita tuotteessa saa olla.
Amfori BSCI
Sandryds on ollut Amfori BSCI:n jäsen vuodesta 2008 alkaen ja toimii aktiivisesti sen puolesta, että kaikki alihankkijat saadaan hyväksytyiksi Amfori BSCIn Code of Conduct -säännöstön mukaan. BSCI tulee sanoista Business Social Compliance Initiative ja tarkoittaa eurooppalaista verkostoa, jonka tarkoitus on parantaa työoloja ympäri maailmaa.
Fairtrade cotton
Sandrydsilla on myös tuotteita, jotka on valmistettu Reilu Kauppa -sertifioidusta puuvillasta. Kyse on riippumattomasta sertifioinnista, joka parantaa viljelijöiden ja työntekijöiden elin- ja työmahdollisuuksia köyhissä maissa.
REACH
Sandryds edellyttää alihankkijoiltaan, että he noudattavat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa 190/2006/REACH liite XVII määritettyjä asetuksia kemikaalien suhteen. REACH kieltää tai rajoittaa tietyntyyppisten aineiden käyttöä tai tuontia tarkoituksena vähentää ympäristön ja terveyden kannalta haitallisten kemikaalien käyttöä.
GOTS
Sandrydsilla on tuotteita 100% luomupuuvillasta, joka on sertifioitu GOTS (Global Organic Textile Standard) Ecocert Greenlife lisenssi numerolla 160747. GOTS-standardi edellyttää, että valmistusketjun jokainen vaihe – esimerkiksi värjäys, painatus ja saumaus – on tarkastettu ja sertifioitu riippumattoman osapuolen toimesta mitä tulee ympäristövaikutuksiin, työoloihin ja laatuvaatimuksiin.
Kemikaliegruppen Swerea
Sandryds on myös Kemikaliegruppen Swerean jäsen. Tämän verkoston kautta Sandryds saa viimeisintä tietoa kemikaaleista ja niihin liittyvistä säädöksistä.