Goodio

Goodion tavoite on olla edistämässä hyvinvointia, kestävää kehitystä, ihmisoikeuksia ja avoimuutta. Vuonna 2015 perustettu Goodio luotiin kestävyyden, hyvinvoinnin ja avoimuuden periaatteilla tavoitteenaan luoda raakasuklaa, joka tekee hyvää sekä terveydelle, että omalletunnolle.

"Entä jos olisi olemassa sellainen ruokabrändi, johon voit luottaa?"

Goodion perustaja
Jukka Peltola 

Rakkaudella Suomesta

Suklaissa käytetyt raaka-aineet ovat ravintorikkaita sekä puhtaita ja kaakao ostetaan suoraan valioiduilta tuottajilta. Raakasuklaassa kaakaon terveysvaikutukset säilyvät, sillä kaakaoon ei lisätä prosessoitua sokeria. Suomessa käsintehtyihin suklaisiin lisätään Pohjoismaiden innoittamia makuja, kuten villimustikkaa ja tyrniä. Goodion raakasuklaat ovat saaneet mainetta maailmalla ja suklaata myydään Suomen lisäksi Norjassa, Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa.

Käsintehtyä suklaata

Goodion kaikki suklaat ovat vegaanisia ja gluteenittomia ja niissä käytetyt raaka-aineet ovat mahdollisimman vähän jalostettuja. Orgaaniset ja luonnonvaraiset suklaan raaka-aineet löytyvät paikallisesti pitkälti Suomesta, kuten mustikka, tyrni sekä karpalo. Suklaiden makeuttamiseen käytetty kookospalmusokeri hankitaan vastuullisilta toimijoilta Indonesiasta sekä Sri Lankasta. Goodion käyttämät kaakaopavut ostetaan suoraan luonnonmukaisilta valikoiduilta tuottajilta Perusta, Ecuadorista ja Kongosta.

Yritys pitää huolen siitä, että yrityksen arvot säilyvät kaikissa tuotantovaiheissa. Kaikki Goodion suklaat valmistetaan Suomessa rakkaudella käsin. Vähäinen käsittely takaa, että ravinteet ja niistä saatavat hyödyt säilyvät mahdollisimman hyvin.

Goodio — It’s all good.