PT-Design & Hope yhdistys yhteistyö

Lahjakortteihin

Lasten paremman huomisen puolesta

Olemme pitkään etsineet sopivaa yhteistyökumppania jonkin tärkeän hyväntekeväisyysjärjestön tukemiseksi liikelahjapalveluidemme avulla.

Hope yhdistyksen nimi nousi vahvasti esiin keskustellessamme asiakkaan kanssa mahdollisen yhteistyön aloittamisesta keskitetyn hankinnan ja Stockpro™ -verkkovaraston toteuttamiseksi.

Asiakas oli tukenut Hopen toimintaa edellisenä vuonna ja tutustuttuamme Hope Ry:n toimintaan tartuimme tuumasta toimeen. Heti ensimmäisestä puhelusta lähtien hommassa oli hyvä vire ja muutamaa päivää myöhemmin olimme sopineet yhteistyöstä Hope Ry:n kanssa.

Hope yhdistys avustaa vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa useilla paikkakunnilla tukemalla vähävaraisia perheitä vaate- ja tavaralahjoituksin. Hopen missio on tehdä todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen.

Hopen Ry:n asettaman tavoitteen tukemiseen Cardpro™ -yrityslahjakorttimme sopii todella hyvin. Ostamalla yrityksellesi Cardpro™ -yrityslahjakortteja lahjansaaja voi halutessaan lahjoittaa saamansa lahjakortin lyhentämättömänä eteenpäin suoraan Hope Ry:lle, joka toimittaa lahjakortit vähävaraisten perheiden käyttöön.

Näin pääset mukaan

1.

Valitse yrityksellesi sopiva Cardpro™ -lahjakortti hintakategoria. Lisäämme Hope -lahjoituksen yhdeksi valittavista tuotteista.

2.

Lahjasaaja voi halutessaan valita lahjaksi Hope Ry lahjoituksen ja toimitamme lahjakortin lyhentämättömänä suoraan eteenpäin.

3.

Saat raportin kaikista Hope Ry:lle annetuista lahjakorteista.

Kysy lisää

Asiakaspalvelumme sinua varten. Autamme mielellään kaikkiin lahjakortteihin ja Hope Ry yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä. Ota rohkeasti yhteyttä -tämä ei sido sinua mihinkään.